Epävarmuuden ajassa riskienhallinnan ja hyvien työkalujen merkitys on korostunut. Salkku on tehokas väline epävarmuuden hallintaan erityisesti, jos se täyttää kaikki hyvän riskisalkun kriteerit.

 

Hyvä riskisalkku vahvistaa vastuita, prosesseja ja tiedon ajantasaisuutta

Riskisalkunhallinnan hyötynä on nopea ja ajantasainen näkyvyys riskien hallintaan, varautumiseen ja erityisesti toteutuneisiin riskeihin liittyvään reagointiin, raportointiin sekä analysointiin.

 

Hyvän riskisalkun tulisi vahvistaa vastuita, prosesseja ja tiedon ajantasaisuutta. Näitä kokonaisuuksia voi vahvistaa käytännössä esimerkiksi automatisoidulla hyväksyntäprosessilla siten, että vastuuhenkilöt käyvät ajantasaisesti päivittämässä ja hyväksymässä riskejä. Riskisalkun tulee mahdollistaa riskinäkymän tarkastaminen myös ylätasolla, eli portfoliotasolla. Tämän lisäksi työkalu voi mahdollistaa esimerkiksi vuosikellon mukaisen toiminnan.

 

Hyvässä riskisalkussa hallintatoimenpiteet eivät ole erillisiä, vaan ne liittyvät muihin johtamisen sovelluksiin tai salkkuihin. Esimerkiksi kehitysprojektit ovat usein myös merkittäviä riskienhallintatoimenpiteitä, koska muutoksen tavoitteena on usein aikaisempaa vähempiriskinen toiminta. Tyypillisesti riskisalkkuun kirjataan joukko erillisiä ja kokonaisuuden kannalta vähäisiä toimenpiteitä, joiden organisaation tason vaikutus on pieni. Samalla yksi organisaation strategisten hankkeiden päätarkoituksista on tulevaisuuden riskeihin ja mahdollisuuksiin vastaaminen. Kontrolleja ei tule unohtaa, mutta samalla tulee muistaa, ettei niiden hiominen ratkaise organisaation tulevaisuutta.

 

Hyvän riskisalkun ominaisuuksia:

  1. Koko organisaation riskimaisema yhdessä paikassa
  2. Sovitettu tukemaan organisaation riskienhallintamallia
  3. Koko organisaatio pystyy osallistuumaan riskienhallintaan
  4. Vahvistaa vastuita ja prosesseja
  5. Mahdollistaa hajautetun riskienhallinnan, yhteistyön ja koordinoinnin
  6. Jatkuvasti päivitettävä ja ajan tasalla
  7. Mahdollistaa riskimaiseman tarkastelemisen ylätasolla
  8. Tarvittaessa auttaa yhdistämään erilaisia riskikokonaisuuksia (kuten projektiriskejä)
  9. Yhdistää tietoja digitalisessa johtamismallissa ja vähentää siiloja

 

Tutustu Riskisalkkuun lataamalla Thinking Portfolio Riskisalkku whitepaper: https://thinkingportfolio.com/tuotteet/thinking-portfolio-riskisalkku/

 

Teksti: Anssi Nevalainen

DI Tuotantotalous

Thinking Portfolio Oy

Senior Portfolio Advisor

”Kirjoittaja on riskienhallinnan ja projektiportfolion hallinnan asiantuntija. Kirjoittajalla on laajaa käytännön kokemusta liiketoiminnan, projektitoiminnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan kehittämisestä sekä niihin liittyvien salkkujen käyttöönotosta erilaisissa organisaatioissa.”