Projektin lopettamisen viisi tärkeintä syytä

Kuvittele se epätoivo, kun projekti, jonka laitat alulle suurin toivein ja uhrauksin, epäonnistuu täysin. Niin surullista kuin se onkin, monissa projekteissa merkkejä ei huomata ajoissa, mikä johtaa ajan tuhlaamiseen sekä turhiin ponnisteluihin. Epäonnistuminen on myös suuri isku projektipäällikölle, ja lisäksi se horjuttaa kaikkien projektissa mukana olevien tiimin jäsenten itseluottamusta.

Keski-Suomen liitto ohjaa maakunnan hankerahoitusta Thinking Portfolion hankesalkulla 

Keski-Suomen liitossa uusi hankesalkku on otettu aktiiviseen käyttöön nopeasti. Salkku parametroitiin liiton projektitiimin ja Thinking Portfolion konsulttien kanssa käyttökuntoon, jonka jälkeen muuta henkilöstöä alettiin kouluttaa sen hyödyntäjiksi. Heidi Kervinen toimii liitossa salkun vastuuhenkilönä, hän oli myös toteutusprojektin projektipäällikkö.

2022-09-19T09:50:23+03:0011.4.2022|

Thinking Portfolion projekti- ja riskisalkku mahdollistavat yhtenäisen käsittelyn Fingridillä

Thinking Portfolion projektisalkun ja riskisalkun kombinaatiolla on tehostettu sekä kehittämisprojektien että riskienhallinnan käsittelyä yhtenäisessä ympäristössä.  Projektisalkku yhdessä uudistetun projektimallin kanssa otettiin ensin käyttöön ja siitä saadut hyvät kokemukset auttoivat valinnassa, kun riskisalkkua hankittiin, kertoo kehityspäällikkö Matti Tähtinen Fingridiltä. 

2022-06-29T15:13:44+03:0024.4.2020|

Miten tehdä projektien jälkiarviointia niin, että kaikki innostuvat?

Luodaan edellytykset jälkiarvioinnille jo loppuraportoinnissa Hyvä alkaa päätöksellä siitä, että projektin loppuraporttiin tulee päivittää projektin päättyessä sen hetken arvion siitä miten Business casen nähdään projektin päätyessä toteutuvan. Tyypillisesti projektin loppuraportissa arvioidaan onnistumisesta projektityöskentelyssä ja projektin pysymistä budjetissa ja aikataulussa. Yleensä loppuraportista tuolloin jätetään Business case tarkastelu pois ja varsinaisten hyötyjen arviointiin on tuolloin tarkoitettu myöhemmin tuleva jälkiarviointi vaihe. Tästä hetkestä alkaen alkaakin jo jälkiarvioinnin tekeminen unohtua – projektihan on päätetty ja arkistoitu ja ohjausryhmä ja ...

Vuosi kun salkunhallinnasta tuli osa viestintää ja päätöksentekoa

Oli vuosi 2001 ja tuotimme nimetyille asiakkaillemme salkunhallinnan asiantuntijapalveluja. Asiakkaamme kaipasivat selkeyttä ja läpinäkyvyyttä ideoidensa ja käynnissä olevien projektien tilannekuvan viestintään ja päätöksentekoon. Tuolloin teimme viestinnän tukemiseksi powerpoint ja excel dokumentteja. Niiden tarkoituksena oli palvella johdon raportteina sekä organisaation sisäisen viestinnän välineinä. Niiden vahvuus oli äärimmäinen joustavuus - tietomallia saattoi muuttaa kuinka halusi ja kustannushyötylaskelman rakenne oli aina joka projektille sopiva. Raportit saattoi hienosäätää ulkoista rahoittajaa varten juuri halutulla tavalla. Saattoi poimia vain ne projektit ...

Sote-uudistuksessa tarvitaan salkunhallintaa viestintään ja päätöksentekoon

Tyypillisesti maakuntaliitto tarvitsee alueuudistuksen valmisteluun projektikokonaisuuden johtamisen tueksi nopeasti käyttöönotettavaa, helppokäyttöistä ja elinkaareltaan kustannustehokasta projektisalkunhallinnan työkalua. Maakuntien valmisteluvaiheeseen liittyy paljon viestintää ja päätöksentekoa.

Projektisalkku SOTE-uudistuksen ja hyvinvointialueiden toimeenpanon tukena

Sote-uudistuksen myötä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon että pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy uusille hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa Projektisalkku luo hyvät edellytykset uudistuksen läpiviennille jokaisella hyvinvointialueella. Projektisalkku selkeyttää muutosprojektien tilannekuvan sekä päätöksentekoa ja päätösten taustoja. Se mahdollistaa raportoinnin eri ohjaus- ja johtoryhmille. Voidaanko hyvinvointialueiden toimeenpano tehdä yhdellä projektisalkulla? On tärkeä suunnitella, halutaanko kehitystehtäviä toteuttaa yhdellä projektisalkulla vai useammalla? Tämä edellyttää projektisalkun määrittelyn niin, että yhden tai useamman tietomalliltaan erilaisen projektisalkun johtamismallissa huomioidaan alueelliset tavoitteet ja tarpeet. Hyvinvointialueen johdolla tulee ...

Erehtyminen osana projektisalkunhallintaa ja kokeilukulttuuria

Oppiminen yrityksen ja erehdyksen kautta on tuttua monelle meistä. Toisinaan meille riittää kun kuulemme muiden tekemistä erehdyksistä. Mutta on hetkiä jolloin tarvitaan riittävä omakohtainen kokemus. Tarvitsemmeko oppiaksemme henkilökohtaisen kokemuksen siitä, että on olemme mukana mielenkiintoisessa hankkeessa tai projektissa joka päättyy epäonnistumiseen? Epäonnistuminen ei ole projektin tavoite tai edes välitavoite mutta sen antama opetus saattaakin olla sitäkin arvokkaampi. Joskus opittu on jopa arvokkaampi kuin varsinaisen projektin alkuperäinen tavoite. Projektisalkunhallinnassa on tärkeää suunnata tavoitteet tulevaisuuteen ja sen ...

Projektisalkulla tuloksellisuutta sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistukseen

Kehittämisprojektien vaikuttavuus ja mitattavat toiminnalliset hyödyt ovat keskeisiä näkökulmia hyvinvointialueiden toiminnan kehittämisessä. Resurssien ja taloudellisen liikkumavaran ollessa rajallista, tulisi pystyä tunnistamaan vaikuttavuudeltaan ajankohtaan parhaalla tavalla sopivat kehitysideat ja -ehdotukset. Projektisalkku mahdollistaa läpinäkyvyyden hyvinvointialueen kehitystarpeisiin ja strategiaa parhaiten toteuttaviin projekteihin.  Uuden hyvinvointialueen organisaation kannalta hyvä projektisalkku mahdollistaa kehitys- ja investointiprojektien vaikuttavuuden tarkastelun. Samalla se parantaa päätöksenteon laatua sekä auttaa viestimään SOTE- ja maakuntauudistukseen liittyvistä perusteista konkreettisemmin ja selkeämmin. Niin julkisella- kuin yksityissektorilla keskeinen haaste on kehittämiseen ...

LähiTapiola suosittelee hyödyntämään Thinking Portfoliota laaja-alaisesti

LähiTapiola käyttää Thinking Portfoliota ryhmän kehityssalkun hallintaan ja LähiTapiola Palvelut Oy:n työajanseurantaan. Alun perin oli tarkoitus suunnitella sovelluksen rakenne vain kehityssalkun hallintaa varten, mutta määrittelytyöpajojen aikana huomattiin, että Thinking Portfolio sopisi myös työajanseurantaan ja projektinhallintaan ja näin päädyttiin heti alkumetreillä laajentamaan sovelluksen käyttöä. Tämän johdosta oli mahdollista luopua vanhasta monimutkaisemmasta ja kalliimmasta välineestä kokonaan.