Ketterä monisalkunhallinta on kokonaisketteryyttä

Ketterä monisalkunhallinta on kokonaisketteryyttä Ketterä tekeminen on tullut mukaan osaksi hankesalkkuja ja konkreettisemmin ketteryys tuodaan osaksi monisalkunhallintaa. Ketterän tekemisen rinnalla tehdään jatkuvasti myös vesiputousmallisesti investointi- ja kehitysprojekteja ja näiden välinen suhde on tärkeä osa projektikulttuuria. Yksinkertaisuudessaan ketterässä monisalkunhallinnassa kyse on siitä että asiakkaille tuotettavaa arvoa ja vaikuttavuutta voidaan johtaa sujuvasti osana palvelu- tai tuotesalkkua tai osana sovellus- tai prosessisalkkua. Luonnollisin ja loogisin tapa mitata vaikuttavuutta ja syntyvää arvoa on aina siellä missä se syntyy. Projekti- ja hankesalkussa luodaan edellytykset joiden lopputuloksien kautta [...]

Hyvässä ideasalkunhallinnassa rakastuminen ratkaisuun lähtee parhaasta ideasta

Hyvän ideasalkunhallinnan tavoitteena on houkutella ja innostaa koko organisaation ja sen sidosryhmien näkemykset esim. palveluiden, tuotteiden ja toiminnan kehittämiseen esille. Ideavaiheessa on tärkeä antaa keskustelulle riittävästi tilaa ja ideakorkeutta ennen kuin annetaan varsinaisten ratkaisujen täyttää ajatuskuplaa. Ennen varsinaista ratkaisuvaihetta on tärkeää ravistella kaikki hedelmät ideapuusta alas ja vasta sen jälkeen alkaa poimia ja valita vaihtoehtoisia ratkaisuja. Ideoinnilla on merkitystä - rakastuminen ratkaisuun lähtee aina hyvästä ideasta Usein toki käy niin, että ratkaisuvaihtoehdot luovat lisää ideoita ja ajatuksia ja ideapuu [...]

Miten tehdä projektien jälkiarviointia niin, että kaikki innostuvat?

Luodaan edellytykset jälkiarvioinnille jo loppuraportoinnissa Hyvä alkaa päätöksellä siitä, että projektin loppuraporttiin tulee päivittää projektin päättyessä sen hetken arvion siitä miten Business casen nähdään projektin päätyessä toteutuvan. Tyypillisesti projektin loppuraportissa arvioidaan onnistumisesta projektityöskentelyssä ja projektin pysymistä budjetissa ja aikataulussa. Yleensä loppuraportista tuolloin jätetään Business case tarkastelu pois ja varsinaisten hyötyjen arviointiin on tuolloin tarkoitettu myöhemmin tuleva jälkiarviointi vaihe. Tästä hetkestä alkaen alkaakin jo jälkiarvioinnin tekeminen unohtua – projektihan on päätetty ja arkistoitu ja ohjausryhmä ja [...]

Ylimmän johdon katse salkkuun 🗺

eli projektitoimiston 4 fokusaluetta, joita kehittämällä johto kiinnostuu kehityssalkun sisällöstä Millaisia keinoja projektitoimistolla, PMO:lla tai kehityssalkun omistajalla voisi olla salkun tietojen saamisessa johtoryhmän agendalle, strategisen keskustelun ytimeen ja kunkin johtoryhmäläisen kiinnostuksen kohteeksi? Mitä tehdä, jotta saa kohdistettua ylimmän johdon katseen salkkuun? Johdon sitoutuminen, jatkuva keskustelu, strategiakytkös, vaikuttavuuden arviointi. Blaah. Mitä tämä oikeasti, siis ihan arjessa ja käytännössä, voisi tarkoittaa? Jos johdon sitoutuminen tai vaikkapa ohjausryhmien salkun käyttö ovat olleet organisaatiossasi joskus kehityskohteina, listaan tässä neljä [...]

Päivitetty Thinking Portfolio Asiakastarinat -julkaisu nyt ladattavissa!

Olemme julkaisseet päivitetyn koosteen asiakkaidemme Thinking Portfolio -kokemuksista! Julkaisu sisältää lukuisia mielenkiintoisia näkökulmia salkunhallintaratkaisumme asikkaillemme tarjoamista hyödyistä ja mahdollisuuksista. Se tarjoaakin oivan katsauksen siitä, mihin kaikkeen salkunhallintaa voidaan organisaatiossa hyödyntää.

Markkinahavainnot ja tulevaisuus tulevat salkkuihin

Projektisalkun yksittäisillä projekteilla voi olla merkittäviä vaikutuksia yrityksen riskinsietokykyyn, taloudelliseen menestykseen ja kehityksen suuntaan. Yksittäisen projektin johtamisessa kuitenkaan harvemmin ajatellaan yrityksen laajempaa toimintaympäristöä. Koko organisaation ja kehitystoiminnan johtamisen näkökulmasta toimintaympäristön muutoksen havainnointi ja suhdanteiden huomioon ottaminen on kuitenkin avainasemassa osana riskien – ja mahdollisuuksien - hallintaa.