If on Pohjoismaiden johtava vahinkovakuuttaja, jolla on noin 3,6 miljoonaa asiakasta ja joka työllistää 6 800 henkilöä. If kuuluu Sampo-konserniin.

If tarjoaa vahinkovakuutuksia Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Baltiassa. Lisäksi If palvelee kansainvälistä toimintaa harjoittavia pohjoismaisia asiakkaita toimipisteiden ja verkostojen kautta. Yhtiön toimipisteitä on muun muassa Venäjällä, Ranskassa, Alankomaissa, Iso-Britanniassa ja Saksassa.

Ifin liiketoimintaa johdetaan pohjoismaisesta näkökulmasta. Toiminta on jaettu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Henkilöasiakkaat, Yritysasiakkaat ja Suurasiakkaat.

(www.if.fi/web/fi/tietoaifista/ifyrityksena)

Sovelluksen selkeys ja toimittajan joustavuus vaikuttivat valintaan

image001Syksyllä 2014 Ifin henkilöasiakkaat liiketoiminta-alueella valittiin Thinking Portfolion projektisalkkusovellus tehostamaan projektitoiminnan sujuvuutta. Valintaa edelsi kartoitusvaihe, jonka aikana vaihtoehtoisia sovelluksia ja toimittajia vertailtiin keskenään. Thinking Portfolio sovelluksena vakuutti selkeydellään ja helppokäyttöisyydellään, sen toimittaja joustavuudellaan, kertoo Anniina Palola. Anniina Palola toimii liiketoiminnan kehittäjänä (Business Developer) Ifin Private Sales & Services-yksikössä. Palola oli mukana valitsemassa Ifille sopivaa projektisalkkusovellusta. Hän osallistui myös käyttöönottoprojektiin ja toimii tällä hetkellä sovelluksen pääkäyttäjänä. Sen lisäksi, että Palola on sovelluksen pääkäyttäjä, hän käyttää sovellusta projektipäällikön ominaisuudessa ja tekee sieltä salkkutason analyysejä.

– Sovellustoimittajan kyky kuunnella asiakasta ja varmuus siitä, että asiakkaan toiveet otetaan huomioon jatkossakin, vaikutti sovelluksen selkeyden lisäksi valintaamme.

– Yhteistyö Thinking Portfolion asiantuntijoiden kanssa on sujunut hienosti koko ajan. Määrittelyvaiheessa meille oli todella paljon hyötyä myös heidän vinkeistään, joita nyt lopputuotteessa hyödynnämme omien alkuperäisten toiveidemme lisäksi.

– Käyttöönottovaiheen jälkeen Thinking Portfolion henkilökunta on ollut edelleen kiinnostunut siitä miten meillä sujuu sovelluksen kanssa. Meillä ei ole missään vaiheessa ollut tunnetta, että meidät olisi jätetty yksin selviytymään, päinvastoin. Saamme vastaukset kysymyksiimmekin aina tosi nopeasti.

Thinking Portfolio kirkastaa vaihtoehdot päätösten tueksi

Thinking Portfoliota käyttävät Ifissä sekä projekti- ja ohjelmapäälliköt että ohjausryhmien jäsenet. Thinking Portfolion näkymien käyttö on otettu osaksi päätöksentekoa.

Aiempien Exceleiden ja monien eri dokumenttien etsimisen ja manuaalisen yhdistelyn sijaan käytettäviä Thinking Portfolion näkymiä ja raportteja kiitellään jatkuvasti, sillä niiden koetaan tuovan toivottua sujuvuutta jokapäiväiseen työhön. Projektien tiedot tallennetaan Thinking Portfolioon, mikä puolestaan mahdollistaa sen, että jokainen käyttäjä voi itse tehdä sieltä raportteja ja analyysejä tarpeensa mukaan.

Projektipäälliköiden työ on selkiytynyt ja dokumentointityö vähentynyt. Päättäjät ovat tyytyväisiä entistä helpommin saatavaan ja luotettavampaan kokonaiskuvaan. Eri näkymät projektisalkun tilanteeseen koetaan erinomaiseksi apuvälineeksi muun muassa projektien priorisoinnissa ja toteutussuunnitelman tekemisessä.

Thinking Portfolion hyödyt on siis huomattu Ifissä nopeasti ja sen ansiosta sovelluksen käyttö kasvaa jatkuvasti.

– Virheiden mahdollisuus pienenee, kun manuaalista raporttien yhdistelytyötä ei enää ole. Salkku tekee yhdistelytyön puolestamme ja luo raportit hiirtä klikkaamalla.

– Käyttäjämme ovat antaneet palautetta Thinking Portfoliosta kertomalla sen olevan helppokäyttöinen ja selvärakenteinen.

– Olemme onnistuneet hyvin jalkautustyössä. Koulutuksemme uusille käyttäjille ovat olleet enimmäkseen omien käytäntöjemme ja strategiamme koulutusta, sovelluksen käytön omaksuminen on mennyt siinä sivussa.

– Thinking Portfolion analyyseistä on jo muodostunut tuki strategisille päätöksille, sillä sen avulla on helppo nähdä faktat eri vaihtoehdoista

Ideoita ja uusia tuulia

Projektien lisäksi Ifin salkkuun on tallennettu myös ideoita, jotka tosin mielellään siirrettäisiin projektiprosessista ideakäsittelyn puolelle. Tätä varten onkin jo hieman perehdytty Thinking Portfolion ideasalkun ominaisuuksiin ja sovellustoimittajan kanssa on sovittu tarkemmasta ideasalkun esittelystä lähiaikoina.

– Odotamme kovasti ideasalkun näkemistä. Lisäksi meitä kiinnostaa muutkin uudet tuulet mitä Thinking Portfolio jatkuvasti julkaisee.

– Mielenkiintoista on päästä kuulemaan myös muiden Thinking Portfolion käyttäjien kokemuksia pääkäyttäjäpäiville.

Yhteystiedot:

Anniina Palola
Business Developer, Private Sales & Service
If Vahinkovakuutusyhtiö

anniina.palola@if.fi
www.if.fi