Luova voima ja projektisalkunhallinta ekosysteemien ja innovaatioiden kehittämisen tukena
Yritykset seisovat nyt ratkaisevan murroksen edessä. Ekosysteemit ja innovaatiot ovat nousemassa keskeisiksi tekijöiksi tulevaisuuden kasvussa.
Yritykset seisovat nyt ratkaisevan murroksen edessä. Ekosysteemit ja innovaatiot ovat nousemassa keskeisiksi tekijöiksi tulevaisuuden kasvussa.
DORA asettaa yritysjohdon vastuuseen aktiivisesta ja kokonaisvaltaisesta ICT-riskienhallinnasta. Tämä sisältää digitaalisen toiminnan toimitusvarmuuden strategian määrittämisen, sen hyväksymisen ja toimeenpanon. Riskisalkunhallinta on yksi ennakoivista ja havaitsevista kontrolleista vaatimusten hallintaan.
Tänä vuonna Thinking Portfolio levittää jouluiloa tukemalla Walkers-toimintaa ja nuorisotyötä Tänäkin syksynä järjestimme Projektipäivillä Thinking Portfolion osastolla tempauksen, jossa jokaisesta tehdystä hartiahieronnasta lahjoitetaan summa hyväntekeväisyyteen. Haluamme Thinking Portfoliolla edistää nuorten hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Olemmekin useana vuonna tehneet joululahjana lahjoituksia erilaisille lapsi- ja nuorisotyötä tekeville tahoille. Tänä vuonna Thinking Portfolion joululahjalahjoitus ohjataan Walkers-toimintaan ja nuorisotyöhön, erityisesti Aseman Lapset ry:n Kampin Walkers-nuorisokahvilan toimintaan. Walkers-toiminta on Aseman Lapsissa kehitetty nuorisotyön muoto, joka perustuu vapaaehtoisten aikuisten nuorille ...
Thinking Portfolion Käyttäjäpäivä järjestetään Helsingissä Musiikkitalossa 31.1.2024. Tuttuun tapaan tapahtuma on osallistujille maksuton. Tervetuloa mukaan!
Kun Riihimäen kaupunki hankki Thinking Portfolion Projektisalkun, monesta julkisen sektorin organisaatiosta otettiin yhteyttä ja kyseltiin hankintaprosessista, salkun käyttöönotosta ja sen jalkauttamisesta. Tammikuussa pääsemme kuulemaan Riihimäen parhaat vinkit projektin- ja salkunhallinnan kehittämiseen.
QOCO Systems Oy on vauhdilla kasvava lentoalan ICT-toimittajayritys. Kasvun tueksi on hankittu uusia työvälineitä, kuten Thinking Portfolion Projekti- ja Riskisalkut.
OP otti Thinking Portfolion Sovellussalkun käyttöön vuonna 2014. Tammikuussa 2024 pääsemme kuulemaan yrityksen kymmenvuotisesta salkunhallinnan matkasta.
Thinking Portfolion vuosittaisesta Käyttäjäpäivästä on tullut hyviä vinkkejä SSAB:n Projektisalkun kehittämiseen. Vuoden 2024 Käyttäjäpäivässä on SSAB:n vuoro jakaa parhaat vinkit ja opit Projektisalkun jatkokehittämisestä. SSAB:lla on Suomessa noin 6000 työntekijää jakautuneina eri kaupunkeihin. Suuren terästeollisuusyrityksen haasteena on ollut saada näkyvyys kaikkeen siihen, mitä eri puolella organisaatiota tehdään. Näkyvyyteen liittyviä haasteita taklataan Thinking Portfolio Projektisalkun avulla. SSAB:n Europe divisioonan IT PMO-vetäjä Antti Piirainen kertoo Thinking Portfolio Käyttäjäpäivässä 31.1.2024, miten Projektisalkkua kehitetään SSAB:n tarpeisiin. Projektien johtamisen maturiteetti ...
Terhi Ruponen Palvelujohtaja, LähiTapiola Palvelut, Hanketoimisto, LähiTapiola Intohimoisesti kehittämiseen ja palvelunhallintaan suhtautuva kehittäjä, jolle ihmiset ja hyväntahtoisuus tulevat aina edellä. Luovimmat ideat töihinkin liittyen syntyvät yleensä mökkipuuhissa hääräten. Katri Kalliomaa Kehityspäällikkö, LähiTapiola Utelias, ikuinen itsensä kehittäjä, joka innostuu uuden oppimisesta, mutta myös toimintamallien kehittämisestä. Ihmiset ja työyhteisön hyvinvointi ovat sydäntä lähellä. Vapaa-ajalla käsissä pysyvät niin neulepuikot kuin maalitela. Projektipäivät 2023, 10.-11.10.2023, Messukeskus, Helsinki
Kristalla on taustalla yli kymmenen vuoden ura Patrialla. Hän toimii sisäisen kehittämisen roolissa portfoliotoiminnassa, jonne on keskitetty Patrian tuotteiden ja palveluiden johtaminen. Kristan tausta on henkilöstöjohtamisessa, mikä näkyy erityisesti viestinnän ja muutoksenhallinnan teemojen ymmärryksenä. Hän kertoo uskovansa vahvasti tiimitekemiseen, rajapinnoissa toimimiseen sekä pitkien partneruuksien rakentamiseen. Kristan harrastus triathlon kuvaa hyvin hänen intoaan kehittyä, oppia uutta ja haastaa itseään eri ympäristöissä.
Marianne Nordblom Suomen innovaatiojohtaja, HKScan Projektipäivät 2023, 10.-11.10.2023, Messukeskus, Helsinki
Thinking Portfolio on julkaissut toisen, tällä kertaa Riskisalkunhallintaan keskittyvän kurssin eAcademy-oppimisympäristöön. eAcademyssä on aiemmin julkaistu Projektisalkunhallintaan keskittyvä Käytännön Projektisalkunhallinta -kurssi.
Tekoälyn ja automaation rooli liiketoiminnassa kasvaa kiihtyvällä tahdilla, mikä herättää kysymyksen: Milloin tekoäly korvaa perinteisen projektipäällikön? Vaikka ihmisen rooli ja älykkyys ovat korvaamattomia, on syytä tarkastella tilannetta objektiivisesti ja tunnistaa kuusi tekijää, joissa tekoäly on jo nyt osoittanut ylivoimaisuuttaan perinteiseen projektipäällikköön verrattuna. Tietojen analysointi ja ennustaminen: Tekoäly kykenee käsittelemään massiivisia tietomääriä ja löytämään sieltä merkityksellisiä kuvioita ja trendejä. Se pystyy antamaan tarkkoja ennusteita ja suosituksia, jotka perustuvat objektiivisiin analyyseihin. Nopea päätöksenteko: Tekoäly voi tehdä ...
Oletko koskaan miettinyt, millainen prosessi käydään läpi ennen kuin uutuustuote ilmestyy ruokakaupan hyllylle? Projektipäivillä saamme kuulla, miten HKScan hyödyntää salkunhallintaa innovaatioprosessin etenemisessä ideasta valmiiseen tuotteeseen. Marianne Nordblom vastaa HKScanin Suomen tuote- ja pakkauskehityksestä. Työhön kuuluu uutuustuotteiden luomista, nykyisten tuotteiden parantelua, ruokatrendien seuraamista sekä raaka-ainepuolen ja teknologioiden kehittämistä. Käytännössä tämä tarkoittaa myös valtavaa määrää eri vaiheissa eteneviä kehitysprojekteja, joita pitää pystyä hallitsemaan ja johtamaan tehokkaasti. Yhden tuotteen innovaatioprosessi voi kestää parikin vuotta. ”Tuotekehitys on sitä, että ...
Patrian salkunhallinnan kehitysjohtaja Krista Puustelli on yksi Projektipäivien odotetuimmista puhujista. Hän tulee kertomaan Patrian salkunhallinnan kehityksestä ja siitä, miten salkut on saatu tukemaan organisaation strategian toteuttamista ja viestintää. Salkunhallinta tukee myös tarjooman optimointia niin, että asiakkaille tarjotaan heidän strategisia tavoitteitaan tukevia ja suorituskykyä parantavia ratkaisuja. Patrialla on käytössä kolme Thinking Portfolion salkkua. Sisäisen kehityksen salkussa hallitaan isoja teemoja, kuten Patrian uutta strategiaa ja toimintamallia sekä strategisesti merkittäviä projekteja. Lisäksi Patrialla on hiljattain otettu käyttöön tarjooma- ...