Perustietoa

Organisaatioiden ja yritysriskien hallinnassa ja hyvässä riskisalkunhallinnassa on tapahtunut nopea tilannekuvan muutos. Organisaatiot ovat törmänneet siihen todellisuuteen, etteivät hajanaiset Excel-taulukot anna johdolle ja hallitukselle riittävää riskienhallinnan tilannekuvaa. Riskienhallinnassa on kysymys myös toimintatapojen kehittämisestä. Tätä varten tarvitaan perustyökalut, joilla riskit kuvata ja analysoida. Toteutuneita riskejä tulee pystyä seuraamaan ja niiden vaikutuksia minimoimaan. Olemme kehittäneet riskisalkun vastaamaan juuri näihin tarpeisiin.

Hyötyä Riskisalkusta

  • Riskisalkussa hallitset ajan tasalla olevaa näkymää organisaationne riskitilanteesta
  • Salkun avulla hallitset riskien havaitsemista, riskianalyyseja sekä lieventäviä toimia
  • Päätöksenteko perustuu ajantasaiseen riskitietoon
  • Riskisalkussa johdat ja hallitset riskienhallintamenettelyjä
  • Raportointi ja viestintä riskeistä ja toimenpiteistä onnistuu läpinäkyvästi ja tehokkaasti Riskisalkun kautta esimerkiksi erilaisia riskitaulukoita hyödyntäen
  • Myös toteutuneiden riskien seuranta ja tilannekuva ovat Riskisalun keskeisiä toiminnallisuuksia

Muita keskeisiä toiminnallisuuksia Riskisalkussa

  • Yritysriskien luokittelu ja elinkaarihallinta
  • Vaikutusten analysointi ja raportointi
  • Suunnitellut lieventävät toimet (Linkki Projektisalkkuun – projektit voivat olla lieventäviä toimia)
  • Riskienhallinta salkkutasolla (Linkki Compliance-salkkuun – esim. auditointi on aina riskiperusteista ja kontrollit voivat toimia lieventämismenetelminä)
  • Lomakkeet, muistutukset, tehtävät ja raportointijaksot

Riskisalkun viitemallin kehittämisen lähtökohtana ovat olleet riskienhallinnan kansainväliset viitekehykset ja standardit, kuten COSO Enterprise Risk Management ja ISO 31000 Risk Management sekä ISO27001.

Koko organisaationne henkilöstö voi käyttää salkkua kiinteällä kuukausimaksulla käyttäjämäärästä riippumatta. Tavoitteena on osallistuttaa ihmisiä raportoimaan toteutuneita riskejä sekä kuvaamaan uusia tunnistettuja riskejä ja näin mahdollistaa niihin varautuminen ja riskien vaikutusten minimoiminen.

Ota yhteyttä ja sovi esittely

Lataa Whitepaper

Uutta! Uudistettu suomenkielinen Riskisalkku Whitepaper nyt ladattavissa!

Lataa White Paper (PDF-tiedosto, suomeksi) täyttämällä oheinen lomake:

    Asiakaskokemuksia

    Riskisalkku-esittelyjä

    Lue lisää asiakastarinoita

    Ota yhteyttä sopiaksesi esittely!

      Haluaisin lisätietoja seuraavista tuotteista:

      Asiakkuussalkusta
      M&A-salkusta
      NPD-tuotekehityssalkusta
      Palvelusalkusta
      Projektisalkusta
      Riskisalkusta
      Sovellus- ja rekisterisalkusta
      Strategiasalkusta
      Sustainability Portfoliosta

      Haluan buukata henkilökohtaisen esittelyn:

      Kyllä kiitos

      Haluan yhteydenoton:

      Puhelimitse

      Sähköpostitse

      Lähettäkää minulle maksuttomat demo-tunnukset Thinking Portfolioon:

      Kyllä kiitos

      Yhteystiedot

      Muita salkkumallejamme